keskiviikko 20. elokuuta 2008

Sanna San Franciscossa vuosipäivä

Mä voin jo laittaa tämän tänne, koska Suomen aikaan vuosi sitten mä olin jo jättänyt Suomen taakse.

Tänään on tullut kuluneeksi tasan vuosi siitä kun jätin Suomen taakse ja Amerikan seikkailut alkoi. Vaikea uskoa, että jo vuosi on päässyt kulumaan, aika on mennyt aivan liian nopeasti. Tai no, vaikka aika on kulunut nopeasti on vuodessa ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Ja kulunut vuosi on ollut elämäni paras vuosi :) Hetkeäkään en ole lähtöä katunut ja täytyy myöntää, että tuntuu, että olen siellä missä minun pitääkin olla. Tavallaan tuntuu, että on nyt minulla on kaksi kotia. Suomeen on aina kiva palata käymään, mutta San Francisco on ainakin tällä hetkellä se missä haluan olla ja missä olen onnellinen :) Suomi ei vaan ole se oikea paikka minulle, sorry...

Kuten sanoin, tämä kulunut vuosi on ollut paras vuosi koskaan. Koulu vie suurimman osan ajasta (ja terveydestä :)), mutta opiskeleminen täällä on ollut todella hieno kokemus. Jo nyt vain vuodessa olen oppinut niin paljon graafisesta suunnittelusta, että töiden taso ja osaaminen on ihan toista luokkaa kuin aikanaan. Ja tieto/taito jonka olen täällä saanut, en voisi enempää toivoa. Innolla odotan seuraavia kursseja, kauhunsekaisin tuntein tosin, koska kurssit ovat haastavia. Mutta mistä minä nyt en selviäisi ;) Toki koululla on omat ongelmansa kun on kuitenkin bisnes, mutta opetuksen taso ei siitä kärsi, mikä on aina hyvä.

Kielitaitokin on tietenkin ihan toista luokkaa kuin ennen tänne tuloa. Enää ei tarvitse miettiä mitä kieltä käyttää tai pohtia sanoja, englanti luonnistuu itseasiassa suomea paremmin. Ette usko kuinka hankalaa on vääntää tätä tekstiä tällä hetkellä... Tuntuu, että kaikennäköiset hankaluudet kielen kanssa on takana, siis englannin kielen. Vielä kuulen hauskoja kommentteja hassusta aksentista, mutta eipä sille kai mitään mahda :) Kunhan menee itse asia perille, oli aksentilla tai ei :)

Kaikkein eniten tämän vuoden aikana olen kuitenkin oppinut itsestäni. Kun nyt mietin kuka oli se Sanna joka hyppäsi koneeseen Helsinki-Vantaalta ja suuntasi ihan itsekseen seikkailuihin toiselle puolelle maailmaa, se oli Sanna joka on vuodessa kasvanut uskomattoman paljon (ei leveys suunnassa, vaikka niin voisikin luulla kun kerran Amerikassa olen, päinvastoin itseasiassa...). Vuoden aikana olen kasvanut ihmisenä ja tuntuu, että olen muuttunut paljon, parempaan suuntaan, ainakin omasta mielestäni. Olen paljon avoimempi ja reippaampi, ja niin edelleen. San Francisco on ehdottomasti tehnyt hyvää minulle. Olen saanut kasan uusia kokemuksia, nähnyt uusia paikkoja, saanut monta uutta hyvää kaveria ja ystävää... Mitä muuta sitä voisikaan toivoa.

Viimeisistä kirjoituksista on kulunut aikaa joten täytyypi kai vähän kertailla myös kesän kuulumisia. Kesän opinnot on nyt ohi ja nyt lomailen San Franciscossa muutaman viikon ennen kuin opiskelut taas syyskuussa alkaa. Kesän kurssit meni hyvin, vähän jänskätti, kuinka sujui, mutta A tuli kummastakin kurssista, graphic design kurssista ja taidehistorian kurssista. Kiva kiva.

Kesä San Franciscossa on ollut aika kylmä. Tai no kuten aina täällä, koskaan ei tiedä millainen sää on: välillä on hellettä ja seuraavana päivänä kaivetaankin sitten villapaidat esille... Mutta syyskuun pitäis olla täällä kaikkein lämpösin, joten sitä nyt odottelen.

Kesän opiskelut ei ole ollut ihan yhtä hektisiä kuin kevät oli, joten olen ehtinyt jopa nukkua ja levätä välillä. Ja pitää hauskaa muun muuassa Wiitä pelaamalla. Mä olen aika tajuttoman hyvä keilauksessa :) ainakin välillä. Ja asuntolassa oli aika hauskaa kun meitä oli vain 15 koko suuressa talossa, joten siinä tutustui paremmin ihmisiin joiden kanssa ei aiemmin paljoa ollut tullut juteltua. Joten oikein mukava kesä on ollut. Meni vain ohi aika nopeasti. Kuten aina.

Nyt on siis leppoisaa lomailua muutaman viikon. Vähän on ongelmia tekemättömyyden kanssa kyllä välillä... On vaikeaa olla laiska kun on tottunut puurtamaan töitä yötä päivää. Mutta otan nyt kaiken irti vapaudesta ja tutustun San Franciscoon vieläkin paremmin, onhan vielä monta paikkaa täällä mitä ei ole tullut nähtyä. Olen kävellyt ympäriinsä ja vähän sivistänyt itseäni käymällä museossa (kävin katsomassa Frida Kahlon näyttelyn) ja niin edelleen. Ja vielä on monia suunnitelmia, mutta kerronpa niistä jonkun toisen kerran. Kokeilen laittaa kuvia myös myöhemmin :)