keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Kesälomalla

Taitaa olla taas aika kirjoitella pieniä päivityksiä kun on vaihteeksi päässyt hurahtamaan kuukauden verran edellisistä höpinöistä.

No, kevät lukukausi on takana ja nyt olen Suomessa levähtämässä muutaman viikon ajan ennen kuin kesälukukausi alkaa. Ja lepo on tosiaankin mitä täältä tulin hakemaan. Kevät oli jotain ihan muuta kuin olin uskaltanut odottaa tai edes pelätä. Olisi kai pitänyt uskoa kun koulukaverit varoitteli viime syksynä, että ei pitäisi ottaa näitä kursseja samaan aikaan... Mutta mä selvisin hengissä jotetn sepä kai on pääasia. Ja mä uskoisin, että en nyt ainakaan kauhean huonosti pärjännyt kursseilla. Pari maalausta pääsi taas näyttelyyn joten ainakin jotain mistä olla ylpeä :) Ja muutama muu työ on esillä koulun seinillä. Kiva kiva.

Mutta siis, kouluhommia riitti niin paljon, että useampi uneton yö tuli tuossa viimeisinä viikkoina vietettyä ja viimeinen kuukausi sujui enemmän tai vähemmän zombina kun nukuin keskimäärin tuollaiset 3 tuntia yössä... Ei ollut mukavaa, mutta minkäs sille mahtoi. Homma piti saada tehtyä ja kun minussa on vähän tuollaista perfektionistin vikaa, ei mitään voinut hutaisten vaan hoitaa...

Mä laitoin taas muutaman kuvan töistä esille facebookkiin, joten TÄÄLTÄ löytyy muutama makupala. Laitan tuonne varmaan lisää kuvia kunhan ehdin.

Kesäkuun 12. päivä palaan sitten takaisin San Franciscoon ja opiskelut jatkuvat, toivottavasti vähän kevyemmin... Mutta ehkäpä kesällä jää sitten aikaa enemmän blogikin päivittelyyn yms.